27.4.2011, Minkki

Unelmien täyttymys

Olen unelmoinut omasta ”Lassiesta” niin pienestä asti kuin muistan. Upeinta oli, että pienenä meidän asuinkadulla asui upea uros collie Rolle. Koiran omistaja oli niin mukava, että antoi minun tulla koulun jälkeen vapaasti tervehtimään Rollea, joka viettikin suurimman osan päivästään vapaana omakotitalon pihalla. Rolle oli klassinen ruskea pitkäkarvainen collie, eli ”soopeli”, kuten televisiosarjasta tunnettu Lassie.

Tietenkin pieni Minkki halusi oman koiransa olevan juuri samanlainen, klassinen soopeli ja vielä uros, koska niitä ei voi erehtyä luulemaan shetlanninlammaskoiriksi (mini collieksi, kuten jotkut niitä kutsuvat). Oman koirani hankinta oli kuitenkin pitkällinen prosessi, koska perheeseeni kuuluu kaksi allergikkoa, veljeni ja äitini. Joten jouduin odottamaan, kunnes muuttaisin omilleni. Heti lukion jälkeen muutinkin pois kotoa suurimpana syynä mahdollisuus saada vihdoin oma koirani – puhumattakaan kuinka vapauttavaa se on päästä vanhempien valvovien silmien alta pois.

Olin itse tiennyt hankkivani oman collien heti tilaisuuden tullen, joten oli yllätys huomata miten paljon se ajatus herätti hämmästystä. Vammaisella koira? Jopa oma perheeni epäili pärjäisinkö valintani kanssa. Samanlainen epäily alkoi väkisin jäytää lopulta myös minua, ja näin painajaisia. Silti, minulle oli toitotettu aina, että voin elää kuten muutkin. Elää normaalia elämää. Minun normaali elämäni käsitti koiran omistamisen. Taistelin siis läpi jopa läheisimpien ihmisteni epäilysten, ja aloin etsiä koiraa saatuani oman kodin.

Omaa koiraani odotinkin sitten enää nelisen kuukautta. Se oli jännittävä prosessi. Olin etsiskellyt netistä eri kenneleitä ja katsellut millaisia pentuja olisi tuloillaan. Myönnän tässä vaiheessa, että olin tarkka siitä minkä näköiset vanhemmat pennullani olisi. Turhamaista? Kyllä. Mutta olin haaveillut omasta unelma-colliestani ikuisuudelta tuntuneen ajan.

Hassua on, että nykyään kotonani on 2,4 vuotta vanha uros collie, mutta se on väriltään ”blue merle”. Väritys, jonka olisin viimeiseksi kuvitellut koirallani olevan. Niille, jotka eivät tiedä, blue merle on harmaa tai jopa sinertävä turkki tummin laikuin ja collien tapauksessa valkoisella harjalla. Oma koirani näyttää leijonan ja suden sekoituksella ja rakastan sitä! Leijonat ovatkin toinen rakas asia minulle, vaikka en ole se horoskoopiltani (etkö ajatellutkin heti, että olisin horoskoopiltani leijona?). Leijona mielessäni annoin rakkaalle karvaturrilleni nimeksi Leo.

Tiedättekö mitä ei kuitenkaan ajattele unelmoidessaan colliesta? Turkin hoitoa? Ei, sitä ajattelin kyllä ja se on yllättävän helppohoitoinen, varsinkin kun karva tarvitsee harjata vain omista vaatteista pois ympäri vuoden… Se mitä en tullut ajatelleeksi, oli aika. Aluksi ajattelin, että se ei haittaa, miten paljon koira tarvitsee huomiota. Olen olut mielestäni aina enemmän kotikissa kuin mikään ulkona menijä ja sosiaaliperhonen. Nyt olen töissä kuitenkin klo 8-15 ja illalla saattaa olla tarve käydä kaupassa ostoksilla, suihkussa ja laittaa ruokaa, lisäksi pitäisi nähdä ystäviä ja jäädä aikaa harrastuksille. Yllättäen sitä tuntuu, että koira elää tylsää ja yksinäistä elämää. Minua vaivaa ikuinen syyllisyys siitä, olenko tarpeeksi hyvä omistaja? Annanko tarpeeksi aktiviteettia omalla leikkiseurallani ja ostamillani aktivointileluilla (mahtavia keksintöjä!)? Ovatko lenkkimme tarpeeksi pitkiä, vaihtelevia ja vauhdikkaita? Pitää miettiä, että jos menen tänään elokuviin ja huomenna iltakouluun japania opiskelemaan, niin voinko enää muina iltoina sopia mitään? Miten korvaan koiralle sen yksinään viettämän ajan?

Vastaan: tänään leikin enemmän, ylihuomenna harjoittelemme temppua. Ja kun haluan harrastaa jotain, minun on vain tehtävä valintoja. Kaikkea ei voi saada. Nyt opiskelen japania, sen jälkeen voin aloittaa vaikka agility-harrastuksen ja kuka ties jotain teatteria. Toisinaan koira ja muut harrastukset tuntuvat mahdottomalta yhtälöltä. Koira tulee etusijalle, mutta en nosta sitä korokkeelle.

Haluan olla hyvä omistaja. Aina, kun katson koiraani pyörimässä lattialla tai kerjäämässä leikkiseuraa lelu suussaan, tiedän, että olen tehnyt jotain oikein. Koira aiheuttaa päänvaivaa, aikataulutuongelmia, rahan menoa ja turhautumista. Mutta koira antaa seuransa, elämänsä ja koko sydämensä ihmiselle. Kun Leo tapittaa minua ruskeilla nappisilmillään, mikään ei tunnu mahdottomalle. Hän on unelmieni täyttymys, hän on merkki, että hyvää kannattaa odottaa ja arvostaa!

(Kuvien käyttöoikeus, Minkki)

Kommentit