28.9.2011, Minkki

Tie Eldoradoon

Hyppy tuntemattomaan. Sossupummi. Oman tien kulkija. Taivaanrannan maalari. Nuori ja naiivi. Lista voisi jatkua vielä pitkälle. Kaikki nämä tarkoittavat omalla tavallaan normaaleista raameista poikkeavaa käytöstä, jotain ihailtavaa tai halveksittavaa. Minä irtisanouduin viime viikolla ja nämä termit kummittelevat mielessäni päivittäin.

Irtisanoutuminen ei ollut minulle helppo valinta, koska koin vaakakupissa olevan enemmän kuin vain oman tulevaisuuteni. Moni ei ymmärrä päätöstäni lopettaa kesken. Oppisopimuksella merkonomiksi opiskeleminen on hieno mahdollisuus. Se on mahdollisuus tehdä käytännön työtä ja välttyä liialliselta koulussa puurtamiselta. Se on keino tienata rahaa, ja ehkä myös löytää oppisopimustyöpaikasta työ valmistumisen jälkeen. Jokaisen omien taitojen mukaan, opiskelu voi viedä kolmisen vuotta tai vain hetken. Itse suoritin kaksi näyttöä viime hetkellä, jotta jäisi vuodesta jotain näytettävää tarpeen tullen. Samalla huomasin, miten lyhyeen koulutuksen ehkä olisi voinut tiivistää. Kuitenkin lyhytkin aika olisi tuntunut liian pitkältä. En oikeastaan tiedä, miten pystyin missään kohti olettamaan, että siitä voisi olla minulle iloa? Olen tiennyt yläasteelta asti, etten pidä toimistotyöstä varsinkaan numeroiden ja papereiden pyörittelystä. Niin minä kuitenkin lähdin kolmen vuoden koulutukseen oikeasti uskoen, että saisin tutkinnon suoritettua. Ajattelin kaiketi: tämä on yleishyödyllinen tutkinto, ja näin en jää ainakaan kotia pyörittelemään peukkuja. Olin riemuissani ajatuksesta, ettei minun tarvitsisi hetkeen miettiä mitä haluan tulevaisuudeltani.

Kai se itsensä toteuttaminen kuitenkin kumpuaa jostain tuolta syvältä. Tämä vuosi opetti minulle yhden asian ylitse muiden: on seurattava omia tunteitaan ja nähtävä mihin tie vie. On uskottava itseensä. Olen käytännössä nyt samassa tilanteessa kuin vuosi sitten, etsin työharjoittelu- tai työkokeilupaikkaa. Haluan tietää luovista aloista enemmän, kokeilla mikä sopisi minulle. Miten voisin tietää aloista, missä kukaan tuttuni ei työskentele? Ehkä luulen joitain luovia aloja liiankin ihaniksi. Ehkä olen luonut liiankin raadollisen kuvan toisista. Totuus on, en tiedä ja pelkään odottaa enää hetkeäkään. Haluan osoittaa itselleni, että tuolla jossain on se oikea ala minulle tai useita oikeita, joissa pärjään.

Olen vielä pari viikkoa nykyisessä paikassa töissä. Se on kuin turva-aika. Minulla on yhä jotain järkevää tekemistä päiviini, ja aikaa lähetellä hakemuksia toisiin työpaikkoihin. En edelleenkään pidä siitä mitä teen, mutta nyt näen sille lopun. En kuitenkaan tiedä, näenkö valoa tunnelin päässä, sen verran paljon minulle on maalailtu kauhukuvia työttömyysuhasta ja alojen vaativuudesta. On vaikeaa olla optimistinen, kun ympärillä on myös niitä, jotka epäilevät mahdollisuuksiani työllistyä tai menestyä haluamissani asioissa. Sisälläni on myös tunne, että olen pettänyt läheiseni. Olen tehnyt irtisanoutumisellani selväksi, että inhoan työtä, mikä heille on arkea, ja että lupauksiini ei ole luottamista. Olen myös pettynyt itse itseeni, koska luulin olevani sanojeni arvoinen ja pystyväni ottamaan huomioon myös muut. Luulin, että osaisin olla tyytyväinen ammattiin, mikä kelpaa niin monille muille.

En vielä tiedä päätökseni seurauksia. Tunnen kuitenkin yhteiskunnan paineet ympärilläni. Olen pian 22-vuotias ja huonolla tuurilla työtön. Yleisten raamien mukaan minun kuuluisi olla opiskelemassa tai jo työelämässä. Minun kuuluisi vähintäänkin tietää, mille alalle tahdon. Kuitenkin olen hyvin eksyksissä. Olen ollut eksyksissä jo monta vuotta. Olen ollut myös utelias. Olen kokeillut journalistin linjaa vuoden ja teatteria toisen vuoden. Nyt olen ollut vuoden toimistosihteerin työssä. Silti, en tiedä. Kävin lukion saadakseni lisää mietintäaikaa – ei auttanut. Lukion jälkeen näin vain laajan kirjon erilaisia ammattinimikkeitä. Kaikki koulutukset joihin hain, olivat hyvin tunnettuja ammatteja, kuten psykologi, journalisti ja äidinkielen opettaja. Olihan koulussa annettu valtava opus täynnä eri aloja, mutta ei teksti vielä kerro todellisuutta. Nyt tuntuu, että olisi pitänyt heti lukion jälkeen lähteä tälle reitille. Lähteä katsomaan, mitä kaikkia aloja niitä onkaan. En ole edes varma, osaanko olla vain yhdessä ammatissa lopulta. Kenties projektiluontoinen työ olisi minun juttuni. Jos kehittäisin niitä taitoja, mitkä nyt tuntuvat tulleen pinnalle vahvimpina ja lähtisin niiden ympärille tekemään paria eri työtä? Miten olisi, Minkki freelance taiteilija-näyttelijä-kirjoittaja-graafinen suunnittelija ja prosessidraama vetäjä?

Olen joutunut tuottamaan lähimmäiselle suuren pettymyksen hylkäämällä hyväksi todetun tien. Käytännössä hylkään hänen auttavan kätensä, ja sanon sen vieläpä vain satuttaneen minua. Toisaalta, olen hyvin ylpeä itsestäni ja täynnä toivoa. Olen tehnyt nyt jotain, millaista en olisi uskonut. Olen astunut pois turvalliselta asfalttitieltä ja suuntaan kohti kivikkoiseksi povattua reittiä. Aion oikeasti ottaa selvää, mihin rahkeeni riittävät ja kokeilla ylittää vielä nekin. Näen edessäni useita mielenkiintoisia reittejä, joita toivon pääseväni tutkimaan. Näen edessäni esteitä, jotka aion yrittää kiertää tai porautua niiden läpi. Tiedostan valintani olleen riski, mutta samalla tiedän, että en ole ensimmäinen tällä reitillä. Useat muut ovat myös halunneet kokeilla luovaa alaa ja taitojaan työelämässä, vaikka vähän vieraammilla vesillä. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet vain hypätä tyhjän päälle ja ovat löytäneet matkaltaan kokemuksia, kenties sen oman ammatin tai kenties takaisin vanhaan. Ehkä löydän tien aarteelle, tai vain kokemusta ja elämän oppia. Edeltäjät ovat osoittaneet, että polkuja on monia ja että asiat eivät ole peruuttamattomia. Ainoa mikä tuntuu peruuttamattomalta, on tämä hetki tässä. Se mitä voin nyt tehdä, ei kohta ole minulle sama. Haluan ainakin, että voin myöhemmin sanoa itselleni: ”Ainakin yritin, oikeasti yritin nähdä itsestäni toisia puolia ja saada toisenlaista työtä.”

Joskus on hyvä lainata viisaampia

Sun täytyy mennä - Neljä Ruusua

”Piedrajoen rannalla istuin ja itkin: Onneton on se, joka pelkää ottaa riskejä. Hän ei ehkä milloinkaan koe pettymyksiä tai takaiskuja eikä kärsi kuten ne, joilla on unelmia. Mutta kun hän katsoo taaksepäin hän kuulee sydämensä sanovan: ’Mitä olet tehnyt ihmeille, joita Jumala on kylvänyt päivillesi?” - Paulo Coelho -

Kommentit

Hanna
28.9.2011 15:47

Onnettomuuden jälkeen ennuste oli, että jäisin vihannekseksi sängyn pohjalle. Neurologi puhui ensikäynnillä tulevasta työkyvyttömyyseläkkeestä. Minä menin lukioon, koska unelmoin jo ennen onnettomuutta pitkätä akateemisesta urasta. Nyt voin opiskella kieliä ja nauttia työkyvyttömyyseläkkeestä...