Blogi
28.10.2011, Minkki
Star Wars
Olen tällä viikolla päätynyt pohtimaan horoskooppien paikkaansa pitävyyttä luonneanalyysinä. Olen itse Skorpioni ja ylpeä siitä. Väitän, etten usko horoskooppeihin, mutta samalla kuitenkin huomaan aina aika ajoin pohtivani miten selkeästi horoskooppi osuu jonkun kohdalla paikalleen. Esimerkiksi oma perheeni on mielestäni paljolti sitä, mitä heistä horoskoopeissa sanotaan. Samoin kavereitani miettiessäni olen huomannut yhtäläisyyksiä minun ja muiden Skorpionien kanssa. Johdonmukaisuutta on ollut myös esimerkiksi läheisimpien kavereideni horoskoopeissa, he ovat oikeastaan aina olleet joko Leijonia tai Skorpioneja. Sattumaa kaikki?
Viime aikoina olen huomannut, että Kauris todellakin on kaunissieluinen ja ikäisekseen kypsän oloinen ja myös aika vaatimaton. Kaksonen on puolestaan lähes Kauriin vastakohta, ja sitä onkin usein kuvailtu horoskooppimaailman Peter Paniksi. Uusin tuttavani on osuva esimerkki klassisesta Kaksosesta. Neitsyet ovat tarkkoja ja siisteyden perään, ja tämä on myös yksi päällimmäisistä piirteistä Neitsyt-ystävässäni. Leijonat ovat hieman mielenkiintoisempi juttu, sillä heidän kanssaan voi mennä sukset ristiin vahvan luonteen ja niin sanotun suuren egon takia. Kuitenkin ainakin itse olen huomannut, että Leijonat ovat olleet tarpeeksi vahvoja luonteita omaa vahvaa luonnettani vastaan, mikä on luonut terveen kaveripohjan, missä on kunnioitusta molemmin puolin ja uskallusta väittää vastaan.
Jos asiat olisivat kuitenkin näin yksiselitteisiä, niin miksi eivät kaikki usko horoskooppeihin? Voin kertoa ainakin, miksi itse olen yhä kriittinen. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset haluavat uskoa usein kuulemaansa, jos se on positiivista. Itse olen aina rakastanut Skorpioneissa niiden mystisyyttä, syvää pohdinnallisuutta ja myös paljon korostettua seksuaalista voimaa. Haluan uskoa, että olen kaikkea tuota ja muuta. Haluan niin vahvasti uskoa, että pienikin hetki mikä viittaa niihin piirteisiin painautuu mieleeni. Myöhemmin ajattelen: ”hei, just tollainen mä olin eilenkin!” Todellisuudessa olen saattanut yhtä hyvin osoittaa myös muille horoskoopeille tyypillisiä piirteitä, mutta en ole kiinnittänyt niihin yhtä paljon huomiota.
Toinen hyvä tapa miettiä horoskooppeja kriittisellä silmällä on itse tähtitiede. Tähdet ovat ikuisuuksia vanhoja ja kuitenkin vain kaasupalloja miljoonien kilometrien päässä (kuten Pumba Leijonakuninkaassa toteaa :D ). Ensinäkin, mitä merkitystä tähtien asennolla voi olla meidän ihmisten elämään ja luonteenpiirteisiin? Toisekseen, osa näkemistämme tähdistä on jo kuolleita, joten eikö niistä tulkittu tieto siis saattaisi myös olla?
Lisäksi on ollut puhetta maan akselin kallistumisesta ja sen vaikutuksesta tähtien tulkintaan. Ehkä jotkut ovatkin kuulleet uudesta horoskooppimerkistä Käärmeenkantaja. Se herättää hyvin paljon uusia kysymyksiä. Useilla horoskooppien uudistus muuttaa heidän horoskooppiaan, minulla myös. Jos kuitenkin horoskooppien luonne kuvailut säilyvät samana, niin miten selittää itselle vaihtunut horoskooppi? Minä esimerkiksi olisin uudistuksen myötä Vaaka. En ole ikinä aikaisemmin pitänyt Vaakaa minun horoskooppinani. Olen mieltänyt sen liian järkiperäiseksi merkiksi, joka punnitsee valintojaan ja on myös yli sosiaalinen.
Ajan kanssa olen aika ajoin lueskellut Vaa’an kuvausta ja löytänyt yhä enemmän itseäni myös siitä. Minä olen ehkä diplomaattinen, ja vaikka ajoittain repäisenkin, niin tekoni usein ovat kuitenkin tarkkaan harkittuja. En ehkä ole sosiaalinen siinä klassisessa mielessä, että olisin aina kaveriporukan ympäröimä ja kiertelisin yökerhoja läpi. Kuitenkin kaipaan ihmiskontaktia. Lähettelen tekstiviestejä, sähköposteja ja olen jutellut internetin chateissa sekä mesetellyt, ja sehän on sitä nykyajan sosiaalista kanssakäymistä! Silti taistelen vastaan. Taistelen siksi, koska tuntuu järjettömältä, että ensin Skorpioni tuntuu minulta ja seuraavassa hetkessä Vaaka. Sen logiikan mukaan voisi ajatella, että jos joku alkaa lukea minulle luonneanalyysiä, minkä sanoo olevan minun horoskooppini, minä uskon sen. Mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita uskomaan?
Muita länsimaisiin horoskooppeihin verrattavia taikauskomuksia ovat muun muassa kiinalaiset horoskoopit, mitkä menevät syntymävuoden mukaan, ja olen kuullut Japanissa tehtävän veriryhmiin perustuvaa luonneanalyysiä. Saattaa olla myös muita vastaavia tapoja, millä ihmiset yrittävät selittää ja analysoida ihmisiä. Japanin veriryhmäanalyysi jopa kuulostaa mielestäni jokseenkin loogiselta, sillä geenien mukana varmasti siirtyy myös persoonallisuuksia. Silti itse kyllä taivun siihen, että yhtä lailla kasvatuksella ja ympäristöllä on vaikutusta luonteen kehitykseen. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka me itse loisimme itsellemme näitä horoskoopille tyypillisiä piirteitä. Minä ainakin olen tiennyt olevani Skorpioni hyvin pienestä asti ja olen aina jotain tietoa saanut sen perusominaisuuksista. Ehkä sen sijaan, että horoskooppi olisikin analysoinut minua syntymäni perusteella, minä itse olen alkanut muovaamaan itseäni lukemani perusteella. Tämä ei tietenkään selitä heitä, jotka eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita horoskoopeista, mutta silti vaikuttavat osuvan oman luonteensa kanssa yhteen. Toisinaan pohdin, että pitäisi vain valehdella ihmisille horoskoopistani, ja katsoa, löytävätkö he minusta myös selkeästi muita piirteitä. Ihan vain testinä.
Vaikka horoskoopit ovat hyvin korkealentoista ja itse suhtaudun niihin kriittisesti, niitä on ainakin hauska ajoittain lukea ja vaikka vertailla yhteensopivuuksia sellaisella puolivakavalla touhulla. Itse en kuitenkaan lähtisi rikkomaan välejä Kaksoseen, vain koska horoskoopit väittävät suhteemme olevan suorastaan tuhoon tuomitun.
Kommentit
Hanna Sylvia
28.10.2011 16:23
Minäkin joskus yläasteiässä olin kiinnostunut noista. Mutta viimeaikoina on ollut muut jutut mielessä. Itse olen horoskoopissa Neitsyt ja minä mielelläni vaihdan merkkiä? Mikähän se olisi?
Minkki
28.10.2011 16:56
Alla olevasta linkistä esim löytyvät uudet horoskooppimerkit ja niiden päiväykset.
http://voice.fi/index.php?mw=Horoskoopit+Astrologia+&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=22952&cat=26&cpage=100


Sivuston julkaisemisesta vastaa Invalidiliitto ry, Mannerheimintie 107, 00280 Helsinki