Blogi

16.5.2011, Minkki

Päiväni murmelina

Joskus kaikki tuntuu menneen pieleen. On aamuja, jolloin ei halua nousta lainkaan ylös. Ajattelee, miksi heräisin, kun ei ole mitään merkitystä päivässä tai päivät tuntuvat toistavan vain toisiaan. Minulla on tällainen päivä tätä kirjoittaessani. Aamulla velloin sängyssä yli puolen päivän. En tarvinnut unta, en enää edes saanut kunnolla nukuttua, mutta en halunnut nousta.

Viimeisin viikko on ollut tuskaa töissä. En pidä työstäni. Totuus on, että olen jopa sanonut ”minähän en koskaan ala tekemään mitään paperinpyöritystä.” No, kuten jälleen näkee olisi parempi olla sanomatta ”ei koskaan”. Sama juttu on unelmieni kanssa. Tunnen, että näyttelijän toiveeni katoavat päivä päivältä kauemmaksi. En tee nykyisin muuta luovaa kuin nämä blogitekstit.

Turhaudun koiraani. Ventovieraat huutelevat kaduilla käskien laittaa koiralleni kuonokopan, ja välillä haluaisinkin. Tosin loistokoira se enimmäkseen on, mutta paimenkoirana haukkuu herkästi rullalautailijoille ja -luistelijoille. Lisäksi haastavia ovat kaverisuhteet – minulla ei ole parasta kaveria. Hyvä kun ylipäätään ylläpidän kaverisuhteita. Se tuntuu välillä enemmän pakkopullalta kuin hauskalta ajanvietolta. Koen, ettei minulla ole ketään jolle voisin jakaa synkempiä ajatuksiani.

Olen katsonut lähes koko päivän televisiota, ja tuntuu että kaikki mitä näen, liittyy rakkauteen ja menestykseen. Minä koen epäonnistuneeni molemmissa. Suhdetta minulla ei ole ollut ainakaan vuoteen ja päiväni kuluvat hommissa, jotka pitkästyttävät ja ahdistavat minua.

Mitä sitten tehdä päivinä, kun kaikki vain ahdistaa ja masentaa? En tiedä. Mutta tiedän, että minua ärsyttää ihmiset jotka sanovat, että masennusta vastaan pystyy kuka vain taistelemaan. Päivän aikana uppoaa syvemmälle ja syvemmälle masennukseen ja ahdistuu vain lisää. Taisteleminen sitä vastaan tuntuu mahdottomalta. Tänään sorruin syömään. Tosin etukäteisviisaana, en pahemmin ostele kotiini mitään turhia herkkuja, joten Ben & Jerrys jäätelön loput ja sipsipussin jäännökset saivat luvan kelvata. Eipähän tullut niistä jälkikäteen vielä ruokamorkkista.

Yksi keinoistani taistella masennusta vastaan ovat olleet kirjeet. Olen kirjoitellut vihan, surun, masennuksen ja muiden mustien tunteiden värjäämiä ajatuksia kirjepaperille silloin tällöin. Saan vuodatettua ajatuksiani pois päästäni. Kuin kertoisi kaverille. Lisäksi kanniskelen positiivisen kokemuksen vihkoa, mihin tarkoitus on ollut kirjata ylös aina, jos jotain iloista on tapahtunut. Ne toimivat. Mistäkö tiedän? Siitä, että nyt en ole hetkeen kumpaakaan kirjoitellut, ja tämä päivä on ollut tuskaa.

Eniten syytän sairauttani ongelmistani. Ajattelen, että jos minulla olisi lihaksia millä kävellä, hyppiä, juosta ja heilutella käsiäni, voisin näytellä. Voisin toteuttaa itseäni luovasti myös työkseni, kuten näytellä, valokuvata ja piirtää. Ajattelen, että jos minulla ei olisi tätä sairautta, voisin seikkailla enemmänkin maailmalla. Ottaa äkkilähdön Italiaan tai vain lähteä randomilla junalla Helsinkiin. Mutta ei, minun on maksettava lentomatka avustajallekin ja saatava joku avustaja mukaan edes matkalle. Sama junamatkan kanssa. En edes pääse kaikilla junilla. Yllättävän paljon on yhä vanhoja pikajunia liikkeellä. Samalla lailla kaveri suhteeni ovat jääneet sivuun, kun en ole voinut mennä viilettää yhtä helposti, enkä ole kokenut voivani avautua omista ongelmistani yhtä vapaasti. Aina mietittävä miten on vessojen laita, jos juon enemmän. Mitä puen päälleni, niin että selviän yksin kotona tai ei ole humalassa liian vaikeaa niiden kanssa toimia. En voi edes kellahtaa maahan koirani kanssa spontaanisti hellimään sitä. Uskon, että jätkä valitsee mieluummin terveen tytön kuin minut, tilanteessa kuin tilanteessa. Jopa harrastaminen on vaikeampaa, kun on otettava huomioon tilat ja omat mahdollisuudet. Tänään jäin oman asuntoni vessan oviaukkoon hetkeksi jumiin.

No niin, kuulen jo vastalauseet: kaikki on järjestettävissä. Totta kai paljon on järjestettävissä. Mutta kyse ei ole aina samasta ja toisekseen, pointtini on, että en ole järjestäjätyyppiä. En voi olla oma itseni, enkä pysty täysin muuttumaan sairauteni ehdoilla. En edes halua. Jos muutun, olenko minä enää minä?

Pohdin pitkään kirjoittaisinko tämän blogin. Se voi herkästi vaikuttaa pelkältä ahdistuneen teinin tilitykseltä. Tosin tämä tyttö ei ole enää teini. Kuitenkin, uskon kaikkien kokevan toisinaan synkkiä päivä tai vähintään tunteja. Suomessa vielä suuri osa vuodesta on pimeää ja ihmiset valmiiksi luonteeltaan sulkeutuneita. Meillä vallitsee yksilönvapaus, mikä toisinaan tuntuu enemmän yksilön vankeudelta. Yhteiskunta yrittää tukea, mutta samalla yhä enemmän osoitellaan sormilla heitä, jotka eivät sovi muottiin ihonvärinsä, kulttuurisen taustansa, terveytensä tai ikänsä takia. On miljoonia asioita, jotka erottelevat ihmiset toisistaan. Kaikilla on myös omat ongelmansa, syynsä ahdistua ja nähdä maailmaa toisinaan mustien lasien läpi. Meillä kaikilla on teiniangsti-päivämme. Ei ole syytä osoittaa, että onpa tuo heikko tai voi kuinka se vie meidän rahat ja työpaikat. Ihmisiä on moneksi ja meidän pitäisi vain löytää yhteinen sävel: kyky jakaa ilot ja surut. Löytää taito sisältämme hyväksyä ihmiset sellaisina kuin ne ovat.

Kliseinen sanontakin on: ilman huonoja hetkiä ei huomaisi niitä hyviä hetkiä.

Kommentit

Freyas Cats..
16.5.2011 20:35

Liikut väärissä paikoissa jos etsit seurustelukaveria, se ei löydy pintaliitopaikoista. Järkevät kundit istuvat yliopisto-opiskelijoiden baareissa, chateissa jotka eivät ole City.fin sivustoilla tai vastaavissa. Ja pitää muistaa sellainen asia, että jos itse ei ole ulkonäköpainotteinen niin ei vedäkkään sellaisia ihmisiä puoleensa. Joten ehkä maiseman vaihdos ja uusien asioiden tutkiminen voisi olla ratkaisu. Yritä omaksua sellainen ajatusmaailma, että jokaisessa ihmisessä on omat vammansa, omat poikkeavaisuutensa,- sellaista utopistista ihmistä ei olekaan jolla ei olisi mitään taakkanaan.. ja kuolevat ne "täydellisiltäkin" vaikuttavat tyypit ja haisevat pahalta. Joten jos se ei näy ulos päin mikä on vikana, se on yleensä pahempaa ja vaikeammin parannettavissa, tässä tapauksessa voit jopa olla ylpeä itsestäsi, ettei se "difekt" ole sisällä vaan ulkona. Pääsääntöisesti ihmiset ovat tyhmiä, kriittisiä, niuhoja uusien asioiden suhteen ja ennakkoluuloisia. Älä ota sitä itseesi vaan shake it off.. Helpommin sanottu kuin tehty I know, mutta ajan kanssa tulee paremmaksi.

Freyas Cats..
16.5.2011 21:10

Tuli vaan tällanen mieleen, tää on yleensä mun Go To-kappale jos alkaa ahdistaa liikaa..

In the arms of an angel .. elokuvasta City of Angels

Spend all your time waiting for that second chance For the break that will make it ok There's always some reason to feel not good enough And it's hard at the end of the day I need some distraction oh beautiful release Memories seep from my veins They may be empty and weightless and maybe I'll find some peace tonight

In the arms of an Angel fly away from here From this dark, cold hotel room, and the endlessness that you fear You are pulled from the wreckage of your silent reverie You're in the arms of an Angel; may you find some comfort here

So tired of the straight line, and everywhere you turn There's vultures and thieves at your back The storm keeps on twisting, you keep on building the lies That you make up for all that you lack It don't make no difference, escaping one last time It's easier to believe In this sweet madness, oh this glorious sadness That brings me to my knees

In the arms of an Angel far away from here From this dark, cold hotel room, and the endlessness that you fear You are pulled from the wreckage of your silent reverie In the arms of an Angel; may you find some comfort here

You're in the arms of an Angel; may you find some comfort here..

Mimosa
17.5.2011 18:29

Kiitos rohkeasta blogista taas! Täällä puhuu ei-ulkonäkökeskeinen, mahakas, kasvoiltaan punakka ja hieman omituisen näköinen "kutakuinkin aikuinen", jolla kolmenkympin kriisi uhkaavasti lähestyy. Iässä ei sinällään mitään vikaa ole, vaan sinkkuudessa!! Ja siinä, ettei mikään liikahda ihmissuhdekuvioissa, vaikka tekisi kaikkensa!

Oikeastaan haluaisinkin esittää edelliselle kommentoijalle kysymyksen, että mistä vammainen henkilö sitten saa seuraa, jos hän sattuu olemaan "pintaliitäjä" ja ulkonäkökeskeinen? Vaikka en itseäni tällä tavalla kuvailisikaan, niin silti pari kiveä hiertää kengässä: Käytän paljon aikaa sopivien asukokonaisuuksien suunnitteluun, rakastan värejä ja niiden harmoniaa! Viihteelle lähtiessäni käytän aikaa kaunistautumiseen, haluan paitsi näyttää ja kuulostaa, myös tuoksua ja tuntua hyvältä!! Sen sijaan, että omanikäiseni nuoret miehet tulisivat baarissa sanomaan: "Kylläpä sinä hehkut!", keski-ikäiset känniörvelöt kiinnittyvät magneetin tavoin ympärilleni ja kysyvät: "Kuis lujaa noil akuilla pääsee?" tai "Pitääkös tota SÄHKÖTUOLIA huoltaa usein?" (Sähkötuoli = teloituslaite / sähköpyörätuoli = liikkumisen apuväline... eli ei ihan sama!) Setien keskeltä on hankala alkaa flirttailla potentiaalisille NUORILLE miehille!

Olen menettänyt uskon myös siihen, että elämänkumppanin löytäisi paremmin yliopiston kahvilasta, biljardikerhosta, kansalaisopiston kuorotreeneistä tai muista "järkevistä" paikoista. Kokeiltu on! Etenkin jos en ole lainkaan meikannut ja laittautunut ja esiinnyn alussa kuvaamallani figuurilla (siis ihan vaan omana itsenäni), niin varmaan aika moni mieltää minut pumpulissa kasvaneeksi mammantytöksi, joka ei ole eläessään käynyt baarissa - saatika puhunut vieraiden miesten kanssa. Ja mikä olikaan tavoitetila?? Seksuaalisesti vetovoimainen aikuinen nainen!! (...kera ihan normaalien halujen ja hellyydenkaipuun!)

Jatkan siis bongailua tankkausasemilla, joilla kohtalo ja työvuorolistat valitsevat minulle kulloisenkin flirttikumppanin. (Auton sivupeili on ehkä vuosisadan parhain keksintö!!) Jatkan myös päiväunelmointia kotiovelleni ilmestyvästä komeasta taulukauppiaasta, joka jonain kauniina päivänä myy minulle taulujen lisäksi sielunsa!

Freyas Cats..
18.5.2011 17:00

En tarkoittanut, että sitä pitäisi mennä katsomaan spurguja torilla taikka metsästämään niitä vanhoja poikia viiksekäitä jostain nönnönnöö paikoista. Kyllä saa omaan ja toisen ulkonäköön panostaa, mutta tarkoitin sitä, ettei se saa olla ainut kriteeri jolla metsästetään sitä ihanne kumppania. Jos itselläsi on lista ominaisuuksista jotka miehen/naisen tulee täyttää ulkonäöllisesti niin todnäk vedät puoleesi porukkaa joka ajattelee tismalleen samalla tavalla. Silloin saa olla melkoiset kulta vaunut sulla, jotta kelpaat jollekin vastaavanlaiselle jannulle, taikka olet seuraava Angelina Jolie.

Se, että liikkuu erilaisissa paikoissa ja tutustuu erilaisiin ihmisiin edesauttaa kummasti pariutumisen mahdollisuuksia. En tunne kaupunkiasi jossa asut joten en tunne hyviä HotSpotteja jotta voisin sinua auttaa tässä hommassa ja sellaista paikkaa ei olekkaan mikä olisi "Vammaisystävällinen" baari.. ja haluaisiko joku siellä käydä jos sellainen olisi, koska todennäköisesti siellä vasta kuhisisikin omalaatuista porukkaa ja silloin ei kyseltäisi enää kuinka kovaa pääset tolla härvelillä vaan aivan jotain muuta.. todellakin sopimatonta..

Nämä asiat vaativat kärsivällisyyttä, rohkeutta ja itsensä likoon panemista. Jos ei ottanut onkeen nyt, ehkä seuraavalla kerralla sitten! Kysy vaan kuinka paljon on nuoria sinkkuja naisia ylipäänsä suomessa.. Ei se helppoa ole "normaaleillakaan" nämä rakkauskuviot niin miksi me olisimme jollain tavalla suuri poikkeus. En ole vielä yhtään sinkkua tavannut jolla ei olisi näitä samoja ongelmia, - mistä löytää sopiva kumppani.. Mutta ainoastaan voin antaa sellaisen rohkaisun, että meitä ihmisiä on tällä telluksella aivan pipona, joten aivan varmasti se löytyy!

Joskus vaan se vaatii enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä.

Freyas Cats..
18.5.2011 20:17

Joskus vaan se vaatii enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä.

Minkki
20.5.2011 08:33

Hyviä pointteja molemmilla. Hauskaa on, että minä en ole maininnut missä olisin pyörinyt eikä sillä pitäisi olla edes väliä missä kukakin pyörii. Jos tykkää yliopisto tyypeistä, siitä vain yliopistolaisten suosimiin illanvietto paikkoihin. Mutta samalla tavalla jos tykkää hevistä, niin hevi musiikin perässä menee ja löytää saman laisia. Sama kaava ns. pinnallisten kanssa, vaikka mielestäni kaikissa on tippa tai enemmän pinnallisuutta. Miksi kukaan miettisi koskaan ulkonäköään tai tuiksuja mitä käyttää, jos ei välittäisi miltä itse näyttää ja itsestä tuntuu. Toisinaan yhtäläisyydet vetää toisiaan puoleensa, mutta yhtä lailla myös vastakohdat. Lisäksi en usko, että on montaakaan, jota edes voi luokitella vain yhden tyyppiseksi. Omalaatuisuus on mielenkiintoinen sana. Sen varmasti jokainen luokittelee omalla tavallaan.

Totta on, että kaikilla on vaikeaa kalamarkkinoilla. Sitä ei kukaan lähde kiistämään, mutta kuinka pitkään voi riittää aika ja kärvisällisyys?

Btw. tämä keskustelu sopii kokonaisuudessaan paremmin Freyas Catsin uusimpaan blogiin, missä rakkaus teemaa enemmän käsitellään.

Tähän keskusteluun heitän kysymyksen: Mikä sinua masentaa? ja miten pääset siitä yli?

Freenseentino
26.5.2011 22:08

Kiitos mielenkiintoista tietoa