Blogi
22.12.2011, Minkki
Nightmare Before Christmas
Joulu on taas ja vuosi vaihtuu. Uusi vuosi tuo aina mukanaan kuluneen vuoden pohdinnat ja tulevan vuoden suunnittelut. Postissa tuli uudet vuokrahinnat, Kelan tuki-ilmoituksia ja Työvoimatoimiston kielteisiä ilmoituksia. Kamalasti on taas selvitettävää. Mitä tässä seuraavaksi tekee?
Kun muutin tähän ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon, vuokra oli 444 euroa sisältäen vesimaksun. Kolmen vuoden jälkeen hinta on noussut 500 euroon sisältäen vesimaksun, jota myös on matkanvarrella korotettu. Kysynpähän vaan, että miten tämä asunto on voinut nostaa arvoaan, kun hissi reistailee, pyykinpesukone on aina jumissa ja mistään saneerauksesta ei ole tietoakaan? Mietin tässä kyllä nyt vakavasti muuttoa. Muutto ei silti ole sen helpompi ongelman ratkaisu. Olen tässä pohdiskellut Tampereelle muuttoa, mutta en ole vielä päättänyt. Koko elämäni on juuri nyt niin auki, että samaan aikaan olisi näppärää vaihtaa maisemaakin ja aloittaa kokonaan alusta toisessa kaupungissa. Toisaalta olisi helpottavaa edes pysyä tutussa ympäristössä, kun kaikki muu ympärillä on liikkeessä ja paikallaan yhtä aikaa.
Taidetyöpaja loppui 16.12. ja olen pohtinut toiselle pajalle hakemista, kuvasta viestiksi, mikä kestäisi 4 kk. Hakuaika on nyt. Mietin myös, josko Tampereella olisi jotain samanlaista. Muuttaisin todella mielelläni Tampereelle, jos minulla olisi edes jotain varmaa siellä. Hyppy tuntemattomaan tekee hyvää silloin tällöin, mutta minulle irtisanoutuminen oli tälle vuodelle tarpeeksi. Siinä on oma vapauden tunne, mutta samalla kamala stressi. Pelko, ettei saa mitään aikaiseksi ja ettei pääse minnekään. Kadehdin niin kutsuttuja terveitä. Hanttihommia on vaikka millä mitalla. Minua ei haittaisi tehdä jotain kassan hommia hetken, jos se takaisi minulle muutoin vapauden tavoitella haluamaani. Vaan näytäpä minulle yksikin vammaisille soveltuva kassa tai kerro joku vaateliike, jossa lähes voimattomalle tarjotaan työtä. Mitä siinä tekee, jos ei ole lihaksia?
No, jos nyt eka tästä joulusta selviäisi läpi. Olen ainakin yrittänyt olla fiksu joululahjoissa. En ole tuhlannut rahaa mielestäni turhaan, olen yrittänyt ottaa huomioon perheenjäsenieni persoonallisuudet ja mielipuuhat. Olen tänä vuonna jopa viettänyt useammat pikkujoulut, mikä on tuonut joulutunnelmaa muutoin niin pimeään talveen. (Tosin pidän tästä lämpimästä talvesta huomattavasti enemmän kuin jäätävästä pakkasesta.)
Se on kyllä ihme, miten paljon lumi vaikuttaa ihmisten joulumieleen. Ainakaan itse en ole saanut aikaiseksi lähettää yhtäkään joulukorttia. Pari korttia olen tehnyt, mutta nekin olivat vain avustajieni yhteiseen pikkujouluun joulutunnelmaa tuomaan. En ole myöskään saanut yhtä paljon joulukortteja kuin yleensä. Se tosin on vain mukavaa, koska minun ei tarvitse nyt tuntea niin suurta syyllisyyttä siitä, etten myöskään itse ole lähettänyt kortteja. Joulukuusestani olen hyvin ylpeä, siinä on koristeena korujani ja kaikkea muuta sälää mitä asunnostani löytyi klassisten joulukoristeiden sijaan! Sekin tuli kasattua ja koristeltua vain, koska saimme avustajien kanssa järjestettyä yhteisen pikkujoulun luonani. Ensimmäiset onnistuneet työpaikan pikkujoulut! ;)
Kun elämässä on paljon muutoksia ja isoja kysymysmerkkejä, tunnen parhaaksi elää päivä kerrallaan ja sallia omaa lomaa murheista. Samaa suosittelen kaikille. Joulun voi nähdä stressaavana lahjojen hankkimisena ja aikataulujen sovittamisena sukulaisten luona kierrellessä ja ruokaa polttaessa pohjaan. Tai sen voi nähdä tilaisuutena hengähtää syvään, sanoa stop murheille ja myöntää itselle, että ne ongelmat voi ratkoa myöhemminkin (jollei ole kyse laskujen eräpäivistä).
Rauhallista Joulua ja sydämen kuuntelemisen taitoa uudelle vuodelle!
Kommentit
Hanna
30.12.2011 12:46
Aloitin omat joulu valmistelut 1. adventtikirkosta, jossa kirkkokuoro lauloi! Laitoin kotiin muutamia joulukoristeita ja ostin myös muutaman uuden. Käsityön talosta Loftetista on mukava ostaa käsitöitä, kun itse niitä on vaikea valmistaa. Olisi kiva itse valmistaa kauniita käsitöitä, vaan ei omat taidot ja kärsivällisyys riitä! Ennen joulua eritahot järjestää omia joulujuhlia, joka toimii hyvänä joulumielen tuojana. Kirkkokuorolla oli neljä joulun ajan keikkaa, joista kolmessa olin mukana.
Minkki
20.1.2012 23:58
Käsityöt ovat ihania lahjoja ja koristeita, jos tosiaan on aikaa, kiinnostusta ja materiaalia. Käsitöiden osto on myös upea idea. Usein kallista, mutta samalla siinä tukee itsenäisiä käsityöläisiä ja ajatus välittyy :)



Sivuston julkaisemisesta vastaa Invalidiliitto ry, Mannerheimintie 107, 00280 Helsinki