11.8.2011, Minkki

Napapiirin sankarit

Herzi Camp, leiri yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta, on ohi. Tulin eilen illalla takaisin kotiin, missä iso koiruus tervehti minua lähes yhtä innoissaan kuin minä häntä. Minulla oli takana neljän 4 tunnin junamatka, jonka aikana olin ehtinyt pohtia mennyttä viikkoa. Olin ensimmäistä kertaa ohjaajana leirillä ja koko elämässäni, ehdin leirillä kokea niin onnistumisia, stressaantumisia, yllätyksiä kuin joitain epäonnistumisiakin. Elämän monet piirteet yhdellä leirillä.

Leiri alkoi Punaisen Ristin lipun nostolla, ja tässä tapauksessa tiputtamisella (5 sekunnin kosketus sääntö oli mielestämme pätevä tilanteessa), mistä jatkoimme tervetulotoivotuksiin ja enemmän ja vähemmän onnistuneisiin tutustumisleikkeihin. Tunsin jo turhautuneisuutta ja paniikkia seuraavan päivän ohjelmaa ajatellessani. Olisiko suunnittelemani työpaja liikaa tälle porukalle? Mikä typerä päähänpisto sekin minulta oli, että heti ensimmäisenä ohjaaja vuotenani päätän vielä vetää prosessidraaman ensimmäistä kertaa? Olin ylpeä suunnitelmastani, uskoisin myös vanhan opettajani olevan. Lisäksi seuraavana päivänä olin ylpeä leiriläisistä, sillä he tekivät työpajasta totta! Huonosti nukuttu yö painajaisineen olikin aivan turha. Oli myös mukava kuulla kehuja leiriläisiltä.

Ja leiriläisistä puheen ollen, en ehtinyt vielä mainita, että leiriläisinä oli kaiken kokoisia ja muotoisia ihmisiä. Oli pyörätuolin käyttäjiä, käveleviä ja hyppiviä sekä hitaasti tallustavia ja nopeasti puhuvia. Leiriläisiä tuli myös ulkomailta, kaukaisimmat kaksi Nepalista! Siinä oli moninaisuutta kerrakseen, ja leirin loppua kohden yhdenvertaisuus oli käsin kosketeltavaa.

Ohjaajana oli mielenkiintoista ja sydäntä lämmittävää seurata ryhmäytymistä. Jo ensimmäisenä päivänä avustamiskuviot sujuivat yllättävän moitteettomasti. Lisäksi leirillä oli orastelevia rakkauskuvioita ja suorastaan kolmiodraamaa. Kieltämättä itsekin olisi tehnyt mieli hypätä rakkausseikkailuihin mukaan, mutta ohjaajana oli huomioitava auktoriteetti ja vastuu. Olihan siinä puuhaa tarpeekseen ohjaajana, kun iltapalaverit ja seuraavan päivän suunnittelut venyivät myöhään. Lisäksi piti katsoa, että leiriläisillä olisi kaikki kunnossa. Lisäksi nautin siitä väsymyksen tunteesta päivän päätteeksi, se oli väsymystä joka tulee hyvin eletystä päivästä. Rauhallista ja tyytyväistä väsymystä.

Leirillämme oli myös teema, Sankarit. Käsittelimme sekä sarjakuvasankaruutta, että todellista arjen sankaruutta. Minusta tuntuu, että kaikista Herzi-leireistä juuri tämän vuoden teema oli vaikuttavin. Supersankaruus olisi voitu tuoda enemmän esille leirillä, mutta arjen sankaruus tuli sitäkin enemmän pinnalle. Uskon jokaisen leiriläisen vievän arkeensa sitä sankaruutta, mitä leirillä oppivat. Sankaruutta mikä voi olla niin pieni asia, kuin toiselle oven auki pitämistä tai kadonneen tavaran etsinnöissä auttamista. Arjen sankaruus on jotain, mitä meidän kaikkien pitäisi enemmän toteuttaa. Itse olen panostanut eniten turistien auttamiseen, koska mielestäni osaan englantia kohtuullisen hyvin, pystyn ainakin omassa kaupungissani neuvomaan suuntia ja vaikka ottamaan kuvan koko seurueesta. Se hymy ja ilo, mikä monesti sankari teosta tulee, on palkinto mikä valaisee arkea.

Toivon, että jokainen blogiani lukeva miettisi myös omia sankaritekojaan. Milloin olet viimeksi auttanut pitelemällä sitä ovea? Tai hieronut jonkun hartioita? Oletko tarjoutunut tiskaamaan tai siivoamaan toisen puolesta tai oikeasti kuunnellut ja auttanut ystävää hänen huolissaan? Voit aloittaa pienestä ja vain hymyillä vastaantulijoille. Voit antaa ystävällisen kehun hississä kanssamatkustajalle ja ojentaa tavaran hyllyltä. Pieniä asioita, mitkä eivät todellakaan ole turhia.

Mutta palatakseni leiriin, arjen sankaruus näkyi ehkä eniten kaupunkipäivänä. Annoimme ryhmille listan juuri näitä arjen sankaritekoja, mitä he saivat oman halunsa mukaan toteuttaa. Sillä välin me ohjaajat keräännyimme Helsingin Kolmen sepän patsaalle täyttämään ilmapalloja heliumilla ja kiinnitimme niihin narut, joihin leiriläiset ja ohjaajat olivat kirjoitelleet yhdenvertaisuuteen liittyviä sanoja ja piirroksia. (olen aika ylpeä parista tekstistä ja piirroksesta kuten: ”Suvaitsevaisuus on nykyaikaa. Erilaisuuden kunnioittaminen on tulevaisuus”. Oli hauskaa olla punaisten pallojen ympäröimänä ja tuntea ohikulkijoiden uteliaat katseet. Olin omassa punaisessa kuplassa, joka kasvoi kasvamistaan. Kun leiriläiset palasivat arjen sankari -retkiltään, saivat he jakaa lapuilla täydennettyjä palloja ohikulkijoille. Siinä oli katastroofin ainekset, mutta saksilla ja parin älykkäämmän aivon avulla selvisimme siitäkin narujen sotkusta kunnialla. Lopuksi päästimme vielä jokainen yhden ilmapallon ilmaan yhtä aikaa huutaen ”Hurray Eqality!”.

Leirillä oli myös elokuvailta, saunomista ja vuoren valloitus. Kieltämättä meitä ohjaajia etukäteen oli jännittänyt, kuinka vuoren valloitus (kukkula leirialueella, minkä päällä söpö Rakkauspesä) tulisi onnistumaan, mutta Maliken upeiden urheiluapuvälineiden ja mielettömän ryhmähengen avulla saimme kuin saimmekin koko porukan ylös. Siellä sitten paistateltiin päivää ja nautittiin kahvit. Se tuntui omalla kohdallani yhdeltä leirin tiivistunnelmaisimmalta hetkeltä, mutta minä nyt vaan satun myös tykkäämään ruohonjuuritasosta. Toki meillä oli viimeisen illan sankarijuhlat, joissa leiriläiset saivat näyttää omia ohjelmanumeroitaan ja onnistuipa yksi leiriläinen houkuttelemaan minutkin tanssinumeroon.

Itse ainakin yritän tämän leirin ansiosta entistä enemmän toteuttaa omaa sankaruuttani arjessa ja olla yksi monista napapiirin sankareista.

Kommentit