23.8.2011, Minkki

Liisa Ihmemaassa

Heinäkuun alussa kirjoitin hetkeen tarttumisesta, jäniksen koloon kurkkaamisesta ja uusien asioiden kokeilemisesta. Odotukseni Harry Potter tapahtumaa kohtaan olivat sekavat. Tapahtumasta ei ollut ennakkoon lähes mitään tietoa, joten se todella oli pudotus mystiseen koloon. Mitä en osannut odottaa, olisi kokonainen viikko täynnä jännitystä ja tunteiden kuohuntaa.

Maanantaina oli odotettu Potter tapahtuma. Aamu meni sulavasti, korvat ja nenän laitoin vasta junassa rauhassa. Kyllähän siinä muut matkustajat vähän katselivat ihmeissään ja kehujakin tuli. Yksi lapsi meinasi parahtaa itkuun joka kerta, kun katsoin häneen. Helsingissä kävimme avustajan kanssa ensimmäiseksi vilkaisemassa tapahtumapaikkaa. Kaisaniemen puisto olikin aivan ratapihan vieressä, ja yllätykseksi siellä oli jo puolilta päivin porukkaa. Jo kymmenen tai kaksikymmentä fania oli tullut varaamaan hyvät paikat, enemmän ja enimmäkseen vähemmän pukeutuneina. Eniten pisti silmään upea leijonan pää, Luna Lovekivan upea cossaus.

Siirryimme kaupungille ja pian jo tuntematon tyyppi juoksi peräämme ja halusi ottaa minusta valokuvan. Se oli imartelevaa ja toki suostuin pyyntöön ja annoin parhaimman kotitonttuposeeraukseni. Sama jatkui myöhemmin fanitapahtumassa, pari haastattelua kameran edessä ja useita kuvia. Se oli hauskaa. Olin itse tyytyväinen asuuni, ja oli mukava saada myös muiden kiinnostus. Oli myös mukava yllätys kuulla päivää aikaisemmin, että japanintunneilta ja vanhasta koulustani tuttu tyyppi oli myös menossa tapahtumaan, joten sovimme tapaavamme Helsingissä. Nyt minulla oli seuraa, ihana asuni ja mieletön jännitys tulevasta tapahtumasta. Pari tuntia ennen ilmoitettua aloitusaikaa menimme ystäväni kanssa takaisin Kaisaniemen puistoon. Tunnelma oli jo jännittynyt ja porukkaa oli ilmaantunut huomattavasti enemmän. Enimmäkseen ihmiset olivat sijoittuneet lavan eteen. Sain hyvän paikan sivummalta aivan kaiteen luota. Näin poikien, tai pitäisi kai sanoa miehien, sisääntulon aivan läheltä. Luovuin kuitenkin paikastani nähdäkseni Phelpsin veljesten haastattelun. He olivat sanavalmiita ja hyvin uskottavia vakuutteluissaan Suomen hyvistä puolista. Siirryin haastattelun loppupuolella takaisin reunaan, mutta en päässyt enää aivan kiinni aitaan, vaan olin heti aamusta asti paikalle tulleiden tyttöjen takana.

Kokemus oli upea, mutta myönnettävä on, että pari asiaa jäi vaivaamaan. Osallistuin, korjaan: aioin osallistua pukukilpailuun. Olin kilpailijoiden jonossa jo, kun tajusin, että kilpailijat pyydettiin yksitellen lavalle. Siis jyrkkiä portaita ylös, mistä ilmeisesti yleisö huuteli suosiotaan kilpailijoille. Pohdiskelin mahdollisuutta tulla kannetuksi, mutta en ollut halukas siihen. Pysyin jonossa, elätellen toiveita piilotetusta luiskasta tai muusta oivallisesta ratkaisusta. Kuitenkin nähdessäni tapahtuman järjestäjän katseen minut huomatessaan, tiesin heti pelin olevan pelattu. Hän näytti miettivän vain keinoa miten sanoa minulle tapahtuman olevan tarkoitettu vain tervejalkaisille. Toki hän halusi hyvittää tilanteen, ja sain liput kutsuvieras elokuvaan seuraavalle päivälle. Ikävä kyllä, se ei tilannetta auttanut, koska en minä sinne myöskään ollut pääsemässä. Yritin miettiä avustajakuvioitani ja pyörätuoliystävällisiä juna-aikatauluja. Lisäksi toki oli koira kotona, jolle olisi pitänyt yllättäen keksiä hoitopaikka. Siispä annoin liput eteenpäin onnelliselle fanille, jonka kanssa olin pari sanaa aikaisemmin vaihtanut. Siitä tuli kyllä hyvä mieli. Lisäksi en jaksanut itse kurotella tarpeeksi Harry Potter kirjan kanssa saadakseni nimikirjoitusta toiselta veljeksistä. Jouduin pyytämään tyttöä edessäni ojentamaan kirjan nimikirjoitusta varten. Sain nimikirjoituksen, mutta jotain jäi puuttumaan: lihasvoimaa.

Helsingin reissu oli pitkä ja päällimmäiseksi jäi hyvä mieli. Olin yrittänyt nauttia kokemuksesta monelta osa-alueeltaan, jopa yritin tarjota käyntikorttiani, mutta se putosi kynän mukana maahan kurotellessani kirjan kanssa (saa soitella, jos satut oleman käyntikorttini löytäjä: punainen kortti mikrofonin kuvalla ja lukee freelance näyttelijä). Pitkän reissun päälle olikin mukava pitää yksi ohjelmasta vapaa päivä, jolloin näin vain kaveriani illasta. Ja keskiviikkona oli hemmottelupäiväni, mistä tosin olin unohtanut laskelmoida ruokailu ajan, ja jouduin elämään tyhjällä vatsalla iltapäivä kolmeen asti. Käytin jalkahoitolahjakortin Yves Rocherille, ja kävin vaihtamassa aivan uuden kampauksen vakiokampaajallani (minulla oli jo ihan järkyttävä juurikasvu!). Minulla oli myös aika varattuna kasvohoitoon, puhdistus ja hemmottelu, mutta kampaajalla venyi sen verran pitkään, että jouduin siirtämään kasvohoidon lauantaille.

Koko viikkoni oli vaihtelevaa. Maanantain lisäksi otin tiistain ja keskiviikon lomaa töistä. Näin minulle tuli lähes viikon loma, kun lasketaan perjantai-ilta ja viikonloppu mukaan. Viikonloppuna minulla oli tapaamisia sovittu, mitkä molemmat peruuntuivat. Se tuntui yllättävän kurjalle, vaikka tapaamiset olivat tuntuneet etukäteen ikävälle pakkopullalle. Lisäksi kokeilin saada miesseuraa Helsinkiin, mutta hänellä oli muuta menoa. Sekin harmitti, mutta ei lainkaan yllättänyt. Voisi sanoa, että ei ollut ensimmäinen kerta kuin kysyin ja sain ystävällisen kielteisen vastauksen häneltä. Haluan uskoa huonoon karmaani ja siihen, että minulle sanotaan suoraan ”jätä minut rauhaan”, jos sitä halutaan. Niin itse teen.

No, jos ei mies rintamalla natsaa, niin ehkä nais-? Ystäväni kutsui minut Antti Tuiskun keikalle, menin lupautumaan, ennen kuin tajusinkaan. En ole koskaan tykännyt siitä miehestä, mutta hei, mitäpä sitä ei tekisi ystävän vuoksi? Jyväskylässä järjestetään pidennettynä viikonloppuna upea seksuaalivähemmistöjen tapahtuma, Half Pride. Antti Tuiskun keikka on ilmoitettu osaksi tätä tapahtumaa. Hmm.. olisiko Half Pride -tapahtuma tarpeeksi hyvä syy jättää ystävän kutsu väliin? Ei minulle, minä innostuin tästä vaan! En koe itseäni tapahtuman kohderyhmäksi, (vaikka pikku bi minussa asuukin), mutta kannatan ajatusta ja uskon kokemuksen olevan jälleen aivan jotain uutta! Pitää hillitysti kuitenkin juhlia, sillä sunnuntaina odottaa päivä reissu Tampereelle kesäleiriä suunnittelemaan!

Tämä viikko on ollut todellinen matka Ihmemaassa. Olen kokenut ihastumisen, hullaantumisen, pettymyksen ja ilon hetkiä. Minua on hemmoteltu, tehty muodonmuutosta kotitontusta räväkkään kaunottareen ja tulevaisuudessa on lankoja yhä auki.

Kommentit