Blogi

29.3.2011, Minkki

Kauniit ja Rohkeat

Rakkausromaanit, mitä puppua! Mitä kliseiden revittelyä! Kuinka kukaan voi sellaista lukea? No, näköjään minä. Ja näköjään ne ovat yllättävän koukuttavia kaikessa naurettavuudessaan. Sain aamuavustajalta lainaan neljän eri kirjailijan tarinat yksissä kansissa. Älkää kysykö miten tähän tilanteeseen päädyttiin, sillä nolaisin sillä vastauksella enemmän kuin vain itseni!

Joka tapauksessa, olen nyt lukenut ensimmäisen tarinan ja olen toisen tarinan puolivälissä. Ensimmäisen luin nauraen ja itkien ja nauraen. Tarina oli juuri sellainen kuin kuvittelin sen olevan, kaikki sykkivät himot housuissa, ja kaksimieliset puheet, ja tarpeettomat pitkittämiset, kunnes päästään asiaan ja silloin tarina loppuukin kesken. Nainen ja mies, molemmat rakastuvat heti ensisilmäyksellä, mutta jotkin menneisyyden muistot estävät paria osoittamasta tunteitaan. Mies on se unelmien prinssi (ainakin kirjailijan unelmien) ja nainen ongelmallinen ja ailahteleva kuin todellinen nainen (ainakin kirjailijan näkemys todellisesta naisesta). Mikä niin läpinäkyvässä ja tuskallisen keinotekoisessa tarinassa voi houkutella lukijoita?

Itse ehkä löysin vastauksen toista tarinaa alkaessani lukea. Sen hahmot ovat vähän syvällisempiä ja lähempänä omaa elämääni. Kammottava totuus on, että samaistun jossain määrin tarinan naiseen. Haluan tietää mitä tälle naiselle ja miehelle käy (vaikka se on ilmiselvää!), ja jään koukkuun. Olen jo koukussa! Jos tarinan nainen voi kaikesta epäluulostaan ja suojamuuriensa paksuudesta huolimatta saada miehen rakastumaan itseensä niin palavasti, ehkä sitten myös minä?

En väitä, että pelkästään vertailisin tarinaa omaan elämääni. Se on viihdettä, yhtä hassua ja kevyttä kuin romanttiset komediat. Tusinakamaa, mutta silti niitä aina katsoo. Elämään tarvitsee hippusen turhamaisuutta. Hippunen rakkautta ja kliseitä. Lukemisessa on se hienous, että hahmot voivat olla oman näköisiä, ei tarvitse toljottaa Reese Witherspoonia puolen olohuoneen kokoiselta ruudulta ja miettiä, olisinpa noin laiha, tai kuunnella kateellisena Meg Ryanille käsikirjoitettua nokkelaa sanailua komean 1700-luvun miehen kanssa. Ei, mielikuvituksissa nainen saa olla yhtä aito kuin tosi elämän naiset. Toki kirjassa on kuvailuja ihmisten ulkonäöstä, mutta ne voi helposti sivuuttaa – niin minä ainakin teen!

Yleinen näkemykseni on ollut, että rakkausromaaneja lukevat vain pitkäaikaissinkut, joita tulisi sääliä. Nyt olen alkanut pohtia paljon laajempaa näkemystä lukijakunnasta (se, että minä olen nyt yksi lisää lukijakunnassa, ei tähän uudelleen arviointiini tietenkään ole syynä). Mielestäni tämä kirjallisuuden laji on väärin ymmärretty. Se toki tarjoaa mielikuvitushuvittelua sinkuille, mutta myös paon arjesta. Lukijoina on varmasti kaiken tyylisiä, niin keski-iän vaimoista varhaisteineihin. Joku etsii kirjoista lohtua, toinen pakoa, kolmas vinkkejä ja neljäs vain eksyy uusille reviireille kirjallisuuden maailmassa.

Oli miten oli, suosittelen kokeilemaan ainakin näitä kevyempiä versioita ja sallimaan itselleen naurut, itkut ja ties mitkä muut tunteet. Tämä ei ole Kauniit ja Rohkeat, mutta yhtä piinallista ja koukuttavaa!

Kommentit

Freyas Cats..
2.4.2011 15:42

Oliko kyseessä kenties Twilight-saaga? Tai jokin sen spin-offeista/ wannabeistä? Osanottoni, ne olivat myös minun guilty-pleasureni aikoinaan =)

Minkki
2.4.2011 16:34

Talven salaisuudet, Harlequin, neljän tarinan kokoelma. Twilight-saaga kieltämättä mahtuu tähän kategoriaan.

Samueru
18.5.2011 15:10

Siinähän sitä onkin jo kokoelmaa kerrakseen :D