Blogi

7.4.2011, Minkki

Huippumalli haussa

Ostin uudet farkut eilen. Näin ne päivää aikaisemmin mallinuken päällä ja ihastuin niihin. Farkut laskeutuivat rennosti mallinuken lantioilta ja muodostivat lahkeisiin pussit. Ulkosivuilla lahkeissa oli ryhtiä antavat saumat, koska housut olivat malliltaan rennot. Tietenkin puin ne tänään päälleni ja olin iloinen, että olin arvannut kokoni oikein. Koko päivän hypistelin farkkuja ja yritin vakuuttaa, että olin tarvinnut ostoksen. Kuinka olin laihtunut vanhoista farkuista ja miten nämä sopivat tyyliini ja olivat vielä kohtuullisen hintaiset.

Lounastauolla pistäydyin kaupungin keskustaan, ja enkös törmännyt isoveljeeni. Joimme yhdessä kahvit ja esittelin innoissani hänelle uusinta ostostani. Hänen ensimmäinen kommenttinsa oli ”Eikö nuo ole vähän isot sinulle?” Tuhahdin ja selitin, että ei, sillä ne istuvat minulle juuri sopivasti lantiolta. Samalla tajusin, että se mihin olin farkuissa eniten ihastunut, ei näkynyt. (okei, olin pohtinut asiaa jo aikaisemmin, mutta näin se kuulostaa dramaattisemmalta.) Housut eivät laskeutuneet nätisti eivätkä näyttäneet istuvan lantiolta. Kuinkas olisivat, kun istuin ja käytin pidempää toppia. Se oli pisin kahvitauko pitkään aikaan, tai siltä se ainakin isoveljeni kommentin jälkeen tuntui.

Olen loppupäivän miettinyt pukeutumistani. Viimeksi ostin tiukat mustat farkut. Olen pitänyt ne lähes puhki, koska koen oloni naiselliseksi niissä. Ne näyttävät hyvältä istuessanikin ja hoikentavat. Niiden kanssa voin käyttää lähes minkälaista yläosaa hyvänsä. Osittain halveksin mustaa väriä vaatteissa, koska se on helppo varma valinta. Sano yksikin ihminen, jolla ei ole mitään mustaa. Voitko oikeasti kertoa tuntevasi jonkun? Musta toimii. Sen kanssa voi yhdistellä oikeastaan mitä väriä hyvänsä. Se antaa ryhtiä ja usein hoikentaa.

Joka aamu on sama ongelma: Mitä tänään puen päälleni? Ainut lohduttava tieto siinä tilanteessa on, että sama ajatus on lähes jokaisella samaan aikaan. Ulkonäkö on nykymaailmassa kaikki kaikessa. Tv:ssä on hoikkaakin hoikimpia malleja mainostamassa vaatteita ja hius- ja meikkituotteita. Eva Longoria keikuttelee vartaloaan kuvaruudulla, enkä todellakaan muista mitä tuotetta hän edustaa. Totuus on, että malleilla ja mainoksilla ei oikeasti ole mitään tekemistä tuotteiden kanssa. Ne luovat mielikuvia: osta tämä ripsiväri, Milla Jovovich käyttää sitä myös. Tai osta tämä tuoksu ja komeat miehet tulevat luoksesi. Se on naurettavan läpinäkyvää, mutta silti se toimii. Me kaikki haemme huippumallia sisältämme.

Me kulutamme rahaa tarpeettomasti hygieniatuotteisiin, erilaisiin voiteisiin, tuoksuihin ja meikkeihin. unohtamatta kaikkia niitä vaatteita, jotka pitää hankkia eri vuodenaikoina. On kevät-, kesä-, syksy- ja talvimuoti. Jos syksyllä muodissa olivat tiukat lantiomalliset housut, nyt keväällä muodissa ovat korkeamalliset ja löysälahkeiset housut. Ääripäitä, jotta vanhoja tuotteita ei voisi hyödyntää.

Oletko ikinä laskenut kuinka paljon käytät aikaa päivässä ulkonäöstäsi huolehtimiseen? Se on oikeastaan yllättävän paljon. Aamulla menee vartti (tykkään nukkua pitkään). Päivällä hiusten sukimista, paidan asettelua ja oman ryhdin pohdintaa – veisikö se minun tapauksessani sellaiset puoli tuntia yhteenlaskettuna? Ja toki kotona pohdintaa: mitkä olovaatteet pukisin, pitäisikö meikit poistaa vai laitanko lisää meikkiä kauppareissua varten? Sama koiran ulkolenkille lähtiessä: mitä laittaisin päälleni?

En halua, että minuun ihastutaan vain ulkonäköni takia. Se olisi kamalaa! Silloin pitäisi huolehtia ulkonäöstä vielä senkin jälkeen kun olen napannut Elämäni Miehen. Silti, ihmiset laittavat painoarvoa ulkonäölleen. Ulkomuoto kertoo ihmisestä, niin ainakin oletamme. Kun kuljemme kadulla luokittelemme ihmisiä: hippi, rokkari, hiphoppari… Laittaa miettimään, mitä minä edustan? En halua edustaa mitään tiettyä tyylisuuntaa, ja siksi ehkä tykkäänkin vaihdella tyyliäni. Toisaalta, minä satun kyllästymään nopeasti tyyleihin ja haluan vaihtelua, toisinaan tiukempaa ja toisinaan rennompaa oloa. Sorrun itse paljon luokitteluun, en esim. tunnista taksikuskejani, kun kuljen heidän ohitseen vapaalla. En ole ajatellut, miltä he näyttävät vapaa-asuissaan. He ovat olleet aina taksikuskeja sinisine takkeine ja mustine housuineen. Luokittelen hipit aina ihmis- ja eläinaktivisteiksi, vaikka he saattavat vain tykätä käsintehdyistä vaatteista. Pidän insinöörejä nörtteinä, jotka käyttävät kauluspaitaa vapaa-ajallaankin. Pidän merkonomeja polkkatukkaisina hiirulaisina. Sitten mietin, keitä tunnen? Ovatko he sellaisia? Eivät. Minä en ainakaan ole polkkatukkainen hiirulainen (toisaalta, olen vasta merkonomiopiskelija).

Mitä siis ajatuskulkuni tässä yrittää sanoa on, että välillä pitää unohtaa ulkoasu. Ei haittaa, vaikka hiukset olisivat vähän rasvaisemmat ja paita kokoa liian suuri. Elämässä on muutakin kuin pinnallisuus. Vaikka haluan näyttää kauniilta ja mahdollisimman normaalilta, tiedän, etten ketään huijaa. Minulle tärkeät ihmiset näkevät kuka todella olen, eikä sillä ole tekemistä ulkokuoreni kanssa. En minäkään valikoi omia ystäviäni heidän vaatteiden ja painon perusteella. Ulkoasustaan huolehtimisen pitäisi olla harrastus, eikä välttämättömyys. Ilme nuoremmaksi ja hiirulaisesta hottikseksi -sarjat jäävät historiaan. Ei kaikkea voi peittää, eikä kaikkea pitäisikään. Jos mainosten malleja ei erota toisistaan, miten käy, jos kaikki muutkin näyttäisivät samalle? En kiellä, ettenkö jatkossakin yrittäisi löytää huippumallia itsestäni, mutta väitän, että yritän jättää sen vähemmälle ja keskittyä tärkeämpään, elämään. Puen uudet farkkuni vielä monta kertaa päälleni, vaikka lantioni ei niissä pääsekään oikeuteen!

Ehkä yritän jatkossa katsoa tarkemmin myös muiden pintaa syvemmälle, yritä sinä myös.

Kommentit

Jeah!
2.5.2011 13:44

TLC- Unpretty http://www.youtube.com/watch?v=g2gy1Evb1Kg

Sateenkaarivarvas
18.5.2011 15:03

Aattelin vaan ilmottaa, et täältä löytyy yks ihminen, jonka vaatekaapissa ei oo muuta mustaa, kun pakollinen vaatekerta hautajaisia varten. Mä rakastan värejä.

Minkki
20.5.2011 12:16

Sinunlaisiasi lisää Sateenkaarivarvas! :)

Mutta, musta myös toimii hyvänä kontrastina. Siihen yhdistetyt värit erottuvat ihan eri tavalla kuin useat värit taas keskenään, joten puolensa myös mustilla. ;)

Eetu
16.1.2012 22:29

"En ole ajatellut, miltä he näyttävät vapaa-asuissaan. He ovat olleet aina taksikuskeja sinisine takkeine ja mustine housuineen."

Täytyy kyl sanoa et mä oon hieman pettynyt =(

Minkki
17.1.2012 17:15

Kylmä totuus. En ole osannut ajatella heitä työn ulkopuolelle. Olen joskus tajunnut vasta kadulla ohi mentyä, että hetkonen siinä tais olla tuttu kuski! Sit kun olen jonkun nähnyt ns. vapaa-ajalla arkivaatteissa, on hän muuttunut kuskinvaatteista myös vapaa-ajan vaatteisiin. Mutta edelleen on useita kuskeja joita en osaa vain nähdä muissa vaatteissa. Olenko ainut, vai onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia? Osaatko vaikka kuvitella lähimyymäläsi kassantyöntekijän kulkemassa jossain vapaa-ajan vaatteissa kadulla vastaan?

Eetu
17.1.2012 17:32

No en varmaan kaikkia, mutta ainakin niitä joiden kanssa tulee muutama sananen vaihdettua (esim siellä kassalla ollessa) ja ovat antaneet itsestään positiivisen kuvan. =) Ehkä oon vain luonteeltani sellainen ihminen joka ei pelkää halata tai taputtaa olkapäälle puolituntematonta ihmistä

Minkki
21.1.2012 00:27

Se on hienoa, jos tulee tuttavallinen olo niin helposti. Itse olen kyllä niin varautunut ja pidän ihmiset herkästi etäällä itsestäni, joka näkyy myös näissä kassa ja taksikuski tilanteissa. Minulla on tapana lokeroida asioita eri tilanteisiin ja kestää pitkä tovi ennen kuin osaan ajatella ihmisiä lokeroiden ulkopuolella. Se on tapa, mistä ehkä olisi hyvä opetella enemmän ulos. :)

Eetu
24.1.2012 12:05

Ihmisiä on monenlasia, samoin tapoja =) Tärkeintä että jokainen tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Monia tapoja ja pinttymiä voi yrittää muutaa, mutta se ei ole helppoa.

Jos tuollaista duunia meinaa tehdä, niin on pakko olla sosiaalinen ja mennä tilanteisiin avoiminmielin. Paljon kuitenkin taksikuskin hommissa pyörittään asiakkaiden asunnoissa, paljon oli mylös erinäisiä toimenpiteitä/avustamisia jotka eivät todellakaan kuuluneet meille, mutta minä ainkain aina autoin jos pystyin.

Varsinkin nykyisessä duunissa on tärkeää, että pystyy vierastakin ihmistä lähestymään, ottaa kädestä kiinni ja tarpeen tullen halatakin. Se helpottaa työskentelyä huomattavasti =)