17.2.2012, Minkki

Face/off – kahdet kasvot

Joskus ihmettelen miksi hankin koiran. Yhtenä hetkenä se on ihana karvapallero ja toisena haukkuu tyhjälle ilmalle kuin vesikauhuinen hurtta. Minä rakastan koiraani – paitsi lenkeillä. Minusta tuntuu kuin meistä tulisi aivan toiset persoonat välillä lenkeillä. Minä muutun äkäiseksi kovaääniseksi rääväsuunaiseksi ja koirani verenhimoiseksi sekopääksi, joka vain näyttää kiltiltä.

Totuus on, ettei Leo edes ole niin paha tapaus, kuin näin alkuun voisi luulla. Tilanne on paljon henkilökohtaisempi. Herra collie on hankalimmillaan vain minun kanssani. Sitä ovat monet lenkittäneet, eikä heidän kuvauksensa koiruuden käytöksestä vastaa omia kokemuksiani. Sitä on vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti. Toinen ongelma on, että huonot tavat tulevat ja menevät. Olen juuri ehtinyt tottua taas kiltisti lenkillä kulkevaan koiraan, kun vanhat oudot tavat palaavat. Tänään lenkki oli pitkästä aikaa juuri sellainen mukava taistelutanner. Heti ulkoilman haistaessaan piti tehdä raikuvat haukkumiset täysin tyhjälle kadulle. Sama hetken päästä uudelleen. Sitten koiruus näki ihmisen kävelevän toisella puolen autotietä ja sille piti haukkua, samoin ohi ajavalle autolle. Sen jälkeen koiruus yritti pysähdellä, mutta minä jatkoin matkaa välittämättä siitä. Lenkin aikana tulivat vielä monet tarpeettomat haukkumiset ja jarrutteluyritykset. Siinä olivat molempien hermot koetuksella. Ja kaiken kruunaa tieto, ettei koiraan hermostuminen ja huutaminen auta yhtään tilannetta.

Lenkillä aloin miettiä ihmisten mielikuvia minusta. Pajakaverini tuskin tunnistaisivat minua samaksi ihmiseksi jos näkisivät minut lenkillä huonona päivänä. Pajalla olen yleensä iloinen, piikikäs tai vähän väsynyt, mutta en ole vielä koskaan näyttänyt raivoisaa puolta itsestäni. Avustajillanikin on eri näkemykset minusta, päivällä olen erilainen kuin illalla. Eri taksikuskit tuntevat varmasti ihan eri minkin ja sama pätee kaikkiin muihin tuttaviin perheenjäsenistä kavereihin. Myös te, rakkaat blogieni lukijat, elätte mitä varmimmin harhakuvitelmissa suhteeni, joten ajattelin tässä olevan oiva tilaisuus paljastaa pieniä luonteenpiirrepaljastuksia minusta.

Olen kameleontti luonteeltani. Eli puheliaan seurassa muutun itse myös puheliaaksi, vakavan seurassa usein muutun myös vakavaksi ja sekoilevien teatteri ihmisten seurassa muutun pähkähulluksi irrottelijaksi. Aamuisin olen kärttyinen vanha akka, päivällä mielialani on yhtä vuoristorataa (minusta kyllä näkee olenko iloinen, omissa ajatuksissani vai vihainen) ja illalla jatkuu sama tahti. Vaikka pidän esiintymisestä ja olen paljon myös esillä, jännitän hirveästi ja mietin ihmisten mielipidettä minusta. Olen paatunut romantikko ja minulta löytyvät Twilight-kirjat ja ensimmäinen osa elokuvana. Suosikkielokuviini lukeutuu myös Jane Austenin tuotantoa, mutta samalla Die Hard ja Riddickin Aikakirjat. Voin saman päivän aikana olla äksy, iloinen, ylihilpeä, väsynyt, masentunut ja lähes happikatoon asti kikatteleva. Olen yllättävän nirso ruoan suhteen (esim. hedelmät, leivät ja herkut). Haluan joka päivä kokea tehneeni jotain, mutta joka päivä kaipaan myös rauhaa. Nautin luonnosta, mutta mielellään ikkunan takaa. Olen niin kesäihminen nykyisin kuin vain voi olla – lämpö ja aurinko ovat elinehto tälle organismille. Elän myös hyvinkin päivä kerrallaan, minkä takia myös blogini tuppaavat välillä unohtumaan, kun viikko hujahtaa ohi yllättäen. Listaa voisi jatkaa vielä loputtomiin, mutta pitäähän sitä jättää tilaa myös lukijalle uusiin havaintoihin tekstejäni lukiessaan, eikö?

Tämän tekstin merkitystä voi jokainen pohtia itsenäisesti. Lisäksi haluan heittää pienen myöhäisillan (lue: keskiyön) höperyyskohtauksen:

En ole ruumiini En ole sanani

Olen mielesi tuotos, joka etsii paikkaa maailmassa.

Miten me linkitymme yhteen?

Kuka sinä olet, jos minä olen?

Kommentit